#144 Päiväkirjoja ja 1940-luvun kulttuurista sotahistoriaa
Lotta Vuorio © 2026 All rights reserved
Löydät jakson myös Spotifysta ja iTunesista!
Jaksossa pohditaan sodankäyntiä ja sitä, minkälaisia sotakokemuksia välittyy 1940-luvun päiväkirjojen sivuilta. Tutustumme juutalaisvainojen aikaan eläneiden naisten kirjoittamiin päiväkirjoihin, jotka toimivat naisten selviytymiskeinona järkyttävien tapahtumien aikaan. Mietimme jaksossa, mikä merkitys päiväkirjojen kirjoittamisella on poikkeusaikoina. Onko olemassa jaettuja tunteita ja kokemuksia, jotka liittyvät sotiin ja miehityksen alla elämiseen? Entä minkälaista on tutkia sotaa nimenomaan päiväkirjojen välityksellä? Jakson keskiössä on yleisesti miettiä, minkälaista on niin sanottu uusi sotahistoria, jota voi lähestyä myös kulttuurihistorian näkökulmasta. Ovatko kansakunnat ja ihmiset lopulta oppineet mitään 1940-luvun historiasta? Jakson vieraana on tutkijatohtori Anna-Leena Perämäki Turun yliopistosta.
Pari vuotta sitten jaksossa #95 keskustelimme historioitsija Juho Wilskmanin kanssa sodankäynnin ja tappavan väkivallan historiasta, sillä sodankäynti on tullut 2020-luvulla näkyvämmäksi osaksi nykypäivää länsimaalaisen ihmisen näkökulmasta. Pohdimme tuossa jaksossa kysymystä siitä, miksi ihminen sotii, ja jatkamme tämän kysymyksen pohtimista tässä jaksossa.
Anna-Leenan mukaan ihmiset käyvät sotaa siksi, että aina on joku, joka sodasta hyötyy. Sotien aikana syntyy sankarimyyttejä, aseteollisuus kukoistaa ja sodankäyntiä oikeutetaan mahdollisten vanhojen vääryyksien hyvittämisellä. Valtaa, taloudellisia etuja, luonnonvaroja ja hyödyn tavoittelua – niistä on sodat tehty.
Anna-Leena on vuonna 2020 julkaistussa väitöskirjassaan osoittanut, miten päiväkirjan kirjoittaminen toimi tärkeänä selviytymiskeinona nuorille juutalaisnaisille 1940-luvun juutalaisvainojen aikana. Päiväkirjoissa tulee esille yksilöiden oma ääni. Kun saksalaiset yrittivät tuhota koko juutalaisten kansakunnan, niin kirjoittamalla he pystyivät tuomaan esiin ajatuksiaan.
Päiväkirjojen kirjoittaminen vainojen aikana voidaan lukea jopa kapinalliseksi toiminnaksi, sillä sillä pyrittiin usein ylittämään ajan mahti sekä toimimaan vastarintana koetulle vääryydelle ja hirmuteoille.
Jakson aikana luemme ääneen useamman juutalaisvainojen alla eläneiden naisten päiväkirjamerkinnän 1940-luvulta. Varsinaisena jakson menneisyyden jälkenä toimi Itävallasta Norjaan paenneen Ruth Maierin päiväkirjamerkintä siitä päivästä, kun saksalaiset aloittivat Norjan pommittamisen.
Ja päivää myöhemmin se alkaa. En halua olla selvillä siitä, mitä tapahtuu. En halua uskoa, että se on pahempaa kuin jos olisin Itävallassa. Ei! […] Vilkaisen pikaisesti ympärilleni kellarissa ja ajattelen: Ensimmäinen kerta. Naiset kyyhöttävät yhdessä joka nurkassa. Monet itkevät. Kaikki pakkautuvat tiiviisti yhteen, pitävät toisiaan kädestä. On lohduttavaa, että meitä on monta, siksi olen rauhallinen. Mutta polveni vapisevat, en voi sille mitään. Puristan Edlan kättä, kun pommit räjähtelevät ulkona. […] Saksalaiset ovat taas perässäni! Tämä ajatus tulee silloin tällöin mieleeni. Ajattelen saksalaisia enemmän luonnonkatastrofina kuin ihmisinä.”
– Ruth Maierin päiväkirjasta 10. huhtikuuta vuonna 1940
Anna-Leena kuvaa jaksossa, miten tietyt tunteet ovat yleismaailmallisia sotien aikana. Pelko on luonnollisesti hyvin yleismaailmallinen tunne, jonka voi yhdistää sotaan. Toisaalta myös kokemus toivosta, sillä ihmiset haluavat uskoa, että lopulta käy hyvin.
Tutkijan näkökulmasta onkin surullista, että vaikka monet Anna-Leenankin tutkimat henkilöt olivat positiivisia ja luottivat tulevaan, he eivät silti säilyneet hengissä. Joidenkin kohdalla hän kuitenkin pääsi iloitsemaan, että he selvisivät hengissä. Jaksossa kuulemmekin sitaatteja myös Anita Meyerin päiväkirjasta, ja Anna-Leena kertoi päässeensä haastattelemaan Anitaa joitain vuosia sitten nykypäivässä, sillä Anita selviytyi vainojen jäljiltä hengissä. Tätä Anna-Leena kuvaa yhdeksi hänen tutkijan uransa huippuhetkeksi täysin oikeutetusti.
Jakson kuunneltuasi opit, minkälainen aineisto päiväkirjat on historiantutkimuksessa ja minkä vuoksi päiväkirjaa kirjoitetaan usein poikkeuksellisina aikoina. Kuulet myös suoria sitaatteja päiväkirjoista, joita 1940-luvun juutalaisvainojen aikaan elävät naiset kirjoittivat. Pohdimme jaksossa myös, miksi ihminen sotii.
Pysähdy 1940-luvun historian äärelle Menneisyyden Jäljille!
Lähteet:
Anna-Leena Perämäki: Kirjoitettu vaino: Selviytymiskeinot juutalaisvainoista nuorten naisten päiväkirjoissa 1940-luvun Ranskassa ja Alankomaissa. Väitöskirja, Turun yliopisto. 2020.
Anna-Leena Perämäki: Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa. Into. Helsinki 2022.
Anna-Leena Perämäki: ”Eräs kirjoitus miehitetystä Pohjolasta – Ruth Maierin päiväkirja ja vainotun kokemukset toisen maailmansodan aikaisessa Norjassa”. Julkaistu Kulttuurihistorian Seuran blogissa 27.1.2023. Luettu 30.3.2026.
Hélène Berr: Päiväkirja 1942–1944. Suomennos Erkki Jukarainen. Tammi 2009.
Ruth Maier: Ruth Maier’s Diary – A Jewish Girl’s Life in Nazi Europe. Vintage 2010.
LOTTA VUORIO 
Kirjoitan näkökulmaa uuteen Bodcastiin aiheena päiväkirjat. Kuunteluohjelmassa aihetta on käsitelty monipuolisesti, siihen ei ole lisättävää. Päiväkirja on melkoisen tärkeä osa historiatutkimuksen autenttisuutta. Historia on usein faktatietoa, joka sisältää henkilönimet, paikat ja tapahtumat sekä ajankohdan. Kirjallisuudessa on runsaasti julkaistuja kirjoja, jotka perustuvat arkistoihin kätkettyihin päiväkirjoihin. Päiväkirja on jälkijäännös ihmiseltä, joka on ollut kokemassa jotakin omassa todellisuudessaan. Usein historiankirjoitus katsotaan olevan miesten kirjoittamaa totuutta menneisyydestä. Olen nimittänyt naisten kirjoituksia herstoriaksi, mitä tuo Anne Frankin päiväkirja selvästi mielestäni edustaa, omakohtaista ja ajankohtaista menneisyyden tietoa. Luin joskus 1980-luvulla runsaasti bestseller-kirjoja, joiden kirjoittajana on amerikkalainen juutalaisen kulttuurin piirissä elävä kirjailija. Täten miellän melko toiveikkaasti ihmisten elämän jatkuvuuden toteutumista todellisuudessa ja käytännössä (kirja Kristillinen filosofia, osa 3 Ihmisen henkinen jatkumo, Tarja Kaltiomaa). Täten vaikka tapahtumat sotien ajalta ovat olleet kauheita ja traagisia, toiselta puolelta, jos vain ihmismieli siihen yltää, asiat näyttävät jo selvästi valoisemmilta. Ihminen on saanut asuttavakseen luontomaailman, jossa ihminen syntyy biologisena olentona vanhemmilleen, vauvana. On jo noin 2000 vuoden aikana ajanlaskun alun jälkeisenä aikana alettu tuottaa sellaista maanpäällistä sivistyksellistä elämäntapaa, jossa ajatellaan kaiken olevan jo valmista. Kuitenkin tapahtuu melko näyttäviä asioita, kuten tuo mainittu ja todettu juutalaisten kansansiirto Euroopasta Amerikan mantereelle. Näyttää siltä, että ihmisiä on repäisty juuriltaan julmasti, mutta voidaan myös katsoa asiaa toisesta näkökulmasta. Miksi suuri määrä juutalaisuskoisia oli alkanut valloittaa Saksan maata ja toimivat maassa julmasti (usein rahaan perustuvan talouskäsityksen) kristittyjä saksalaisia vastaan. Vaikka ei voida sanoa suoraan, että asia olisi ollut maan päällistä suunnittelua, taustalla saattaa olla henkisiä voimia, joiden avulla tuo nykyään melko julmalta näyttävä siirtotoimi on tapahtunut. Arvelen, että ihmisillä on ollut jo henkinen alkuperänsä maan ulkopuolelta, jossa tuo toimi saatettu jo suunnitella. Olenkin kirjoittanut mainitun kirjani vuosina 2001 – 2005, ja kirjaa lukiessaan lukija voi todeta, että maan päällisenä oppina kristillisyys näyttäytyy lajioppina. Kannattaa pureutua syvällisesti myös siihen, miten eri uskontokuntien elämäntapa käytännössä toteutuu. Esimerkiksi kristityt eivät hyväksy alusta alkaenkaan ihmissyöntiä eli kannibalisimia, ja kristittyjen elämäntapaa on yksiavioisuus. Henkisenä voimana suositaan lähimmäisenrakkautta, joka on vaikuttanut vahvasti länsimaisen elämäntavan ja hyvinvoinnin kehitykseen.
Ajan mahtia on myös muistaminen, tästä Hannah Arendt filosofiassaan kertoo kirjassaan Ihmisenä elämisen ehdot.
31.3.2026 Tarja Kaltiomaa
TykkääTykkää