#102 Ennakkoluuloja, kehollisuutta ja lihavuuden historiaa

26.3.202425.3.2024 julkaissut Lotta In History, Menneisyyden Jäljillä, PodcastEpisode, Podcasting Jätä kommentti

Jaksossa tutustumme lihavuuden historiaan. Pohdimme jaksossa, että miten lihavuus oikeastaan määritellään historian näkökulmasta ja miten lihavuuteen on suhtauduttu eri aikoina. Onko samankokoinen keho nähty yhtenä aikana normaalina ja toisena aikana lihavana? Etsimme myös vastauksia siihen, mitä eri syitä lihavuudelle on eri aikoina esitetty ja millä tavoin ihmisiä on ohjeistettu toimimaan lihavuuden suhteen. Miten mielen ja kehon vuorovaikutuksen on nähty olevan osa sitä, millaiseksi ihmisen keho muodostuu? Entä kenen asiaksi lihavuus on nähty – yksilön vai yhteiskunnan – ja miten historiantutkimus auttaa meitä ymmärtämään nykypäivän kehokulttuuria? Jakson vieraana on historioitsija Eve Hyrkäs.

Shortly in English: What is the history of fat shaming? How the cultural understanding of fatness has changed over the years? Together with historian Eve Hyrkäs, we discuss the past and the present of fatness especially in Finland in the 1900s.

Tähän maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ja myös monenlaisia kehoja. Kehoja on eri näköisiä, eri ikäisiä, eri pituisia ja eri kokoisia, ja yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti onkin käyty keskustelua niin sanotusta kehorauhasta, jossa kirjaa ei tuomittaisi tai arvotettaisi kansien perusteella millään tavalla. Monenlaisia kehoja on ollut myös menneisyydessä, ja eri ulkonäöllisistä piirteistä on tehty eri aikoina erilaisia johtopäätöksiä.

Nykypäivänä eri yhteyksissä on keskusteltu yhdestä kehoihin liittyvästä teemasta, nimittäin lihavuudesta. Siitä keskustellaan usein kansanterveyden tai lääketieteen näkökulmasta, mutta aiheesta on hyvä keskustella myös kulttuurin ja historian näkökulmista. Onkin upeaa, että Oulun yliopiston Fibrobesity-tutkimushanke, jossa Eve työskentelee, tutkii aihetta monitieteisesti kulttuurin ja historian muistaen.

Eve on todennut Helsingin Sanomien haastattelussa, että ”Keskustelu lihavuuden ympärillä on ollut raadollista ja on sitä yhä. Moralistinen sävy on säilynyt koko ajan.” Tämä on johtopäätös myös tässä podcast-jaksossa.

Eve kertoo jaksossa, miten 1900-luvun alussa lihavuus ei ollut yhteiskunnallisen keskustelun aihe. Lihavuuteen pyrittiin löytämään matemaattinen ratkaisu, jota pyrittiin soveltaa ja yleistää kaikenlaisille kehoille. Sen sijaan toisen maailmansodan jälkeen erityisesti Yhdysvalloissa yleistyi psykoanalyyttinen näkemys siitä, että lihavuus johtui psykologisista tekijöistä. Lihavuutta on siis eri aikoina selitetty eri tavoin.

Suomessa lihavuudesta ei vielä 1950-luvulla puhuttu yleisenä ongelmana, vaan vasta vuosisadan loppua kohden lihavuutta alettiin yhä enenevissä määrin kuvata yhteiskunnallisena ongelmana. Tämän vuoksi Liikalihavuuden vastustamisyhdistys ry:n toimintaan suhtauduttiin leikillisesti ja huvittuneesti, kuten jakson menneisyyden jälki todistaa.

Leikkimielisen suhtautumisen taustalla olivat muun muassa 1800-luvun nälkävuosien traumat. Ajateltiin, että miten lihavuudesta voidaan puhua ongelmana, kun näin kärjistäen nälkä ja kuolema vasta odottivat nurkan takana.

Sikoja voidaan parantaa penisilliinillä ja aureomysiinillä, aikamme ihmelääkkeillä. Tarkemmin sanoen voidaan parantaa sikojen lihavuutta. Liikalihavuuden vastustamisyhdistys r.y. pidättäköön kuitenkin iloaan. Parantaminen on kaksimielinen sana. Eritoten liikalihavuuden ollessa kysymyksessä…. Liikalihavuuden vastustamisyhdistys r.y.:n jäsen katsoo, että liikalihavuus on terveydelle haitallinen ilmiö. Lihavuuden parantaminen siis merkitsee lihoamisen ehkäisyä ja laihtumista. Sikatalousyhdistys r.y.:n jäsen taas katsoo, että sian liikalihavuus on ilahduttava ilmiö. Lihavuuden parantaminen siis merkitsee lihoamisvauhdin parantumista ja laihtumisen ehkäisyä. Sikojen lihavuuden lopullisena päämääränähän on, että läskillä – – lihotetaan ihmistä. – – Eikö olisi mutkattomampaa – – että penisilliiniä ja aureomysiiniä annettaisiin ihmisille suoraan ilman välikäsiä? – – Liikalihavuuden vastustamisyhdistykselle se missään tapauksessa ei ole mikään ongelma. Lihoaminen teitse tai toisitse on sikamaista.

Sanomalehti Uuden Suomen pakina, julkaistu 14. helmikuuta vuonna 1953

Jakson loppupuolella keskustelemme erilaisista ennakkoluuloista, joita lihavuuteen on vuosisatojen ajan liitetty. Näitä ennakkoluuloja ovat muun muassa itsekurin puute, eläimellisyys, alhaisuus, lapsenomaisuus ja epäpuhtaus. Nykypäivästä katsoen nämä ovat järkyttävän surullisia ennakkoluuloja, jotka epäsuorasti näkyvät osittain yhä tänä päivänä.

Eve tiivistääkin jakson lopulla sen, mikä tämän jakson ja myös hänen tutkimuksensa yksi keskeisimmistä tavoitteista on. Kun ymmärrämme lihavuuden ja näiden ennakkoluulojen kulttuurihistoriaa, pystymme paremmin purkamaan erilaisiin kehoihin kohdistuvaa stigmaa ja tukemaan kehorauhaa.

Jakson kuuntelemalla opit, millä eri tavoin lihavuutta on määritelty eri aikoina ja mitä asioita se on merkinnyt. Opit ennen kaikkea sen, kuinka pitkät juuret erilaisilla ennakkoluuloilla voi olla, ja minkälainen on lihavuuteen liitettyjen ennakkoluulojen historia.

Ravitsevaa matkaa Menneisyyden Jäljille!

Lähteet:

Eve Hyrkäs: Psychosomatic connections – Mind-Body Histories in Finnish Medicine, ca.
1945–2000. Väitöskirja, Oulun yliopisto. 2022.

Fibrobesity-tutkimushankkeen nettisivut

Helsingin Sanomat: ”Mikä painaa vaakakupissa?”. Julkaistu 6.10.2023.

Yle, Elävä arkisto: ”Herkullista lihavuutta”. Julkaistu 9.5.2007.

Yle, Elävä arkisto: ”Paksu juttu”. Julkaistu 22.3.2007.