#148 Susia, tapporahoja ja luonnon monimuotoisuutta
Lotta Vuorio © 2026 All rights reserved
Löydät jakson myös Spotifysta ja iTunesista!
Keskustelemme jaksossa suden sekä yleisesti luonnon monimuotoisuuden historiasta. Pohdimme, kuinka pitkäikäinen ilmiö on susiviha ja mitä se pitää sisällään. Pohjautuuko susiviha todellisiin uhkiin vai periytyykö osa pelosta menneisyydestä ja kulttuurista? Mitä tunteita ylipäätään suurpetoihin ja niiden metsästämiseen liittyy? Lisäksi mietimme, kuinka kauan luonnon monimuotoisuudesta ollaan oltu huolissaan sekä minkälaiset tekijät herättävät ihmisissä tahdon suojella luontoa ja erilaisia lajeja. Minkälainen rooli medialla ja kansalaiskeskustelulla on luonnon monimuotoisuudelle? Miltä ylipäätään näyttää uhanalaisten lajien historia Suomessa? Jakson vieraina ovat historioitsija Otto Latva ja historioitsija Heta Lähdesmäki Turun yliopistolta.
Tammikuussa 2026 Suomessa astui voimaan asetus, jolla mahdollistettiin suden kiintiömetsästys heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Suden metsästys järjestettiin tammikuun alusta helmikuun alkupuolelle, ja asetus salli 100 suden tappamisen. Asetuksen taustalla on toukokuussa 2025 Euroopan parlamentissa hyväksytty muutos, jonka myötä suden suojelun taso muuttui ”strictly protected” eli tiukasti suojellusta ”protected” eli suojelluksi. Tämä herätti vilkasta ja kiihkeääkin keskustelua alkuvuonna 2026, mutta susikeskustelun historia on todellisuudessa paljon, paljon pidemmällä.
Olen itse kotoisin Salosta, ja keskustelu susista on ollut useita vuosia siellä kiivasta. Salon Seudun Sanomat uutisoi helmikuussa 2025, että tuolloin pihahavainnot susista olivat 2020-luvulla nelinkertaistuneet Salon seudulla. Salon seudulla siis asutaan Suomen tiheimmän susipopulaation keskellä, ja susihavainnoista sekä erityisesti susien hyökkäykset Salon seudun lammastiloille ovat puhututtaneet. Esimerkiksi syyskuussa 2025 Salon Seudun Sanomat uutisoi, että Kiikalassa samalle lammastilalle sudet olivat hyökänneet samana vuonna jo kuudesti.
Susiviha on pitkäikäinen kulttuurinen ilmiö Suomessa, sitä on ollut myös aikoina, jolloin susi on ollut Suomessa ja koko Pohjolassa sukupuuton partaalla. Susista käytävä keskustelu on usein voimakasta ja polarisoitunutta, sillä vastakkain asetetaan suden suojelu ja toisaalta suden aiheuttamat ongelmat. Taustalla on usein myös suden kulttuurihistoria, josta tässä jaksossa puhutaan.
Keskeisimmät motiivit metsästykselle ovat olleet tyypillisesti ravinto ja haitat, mutta metsästys toimi myös eräänlaisena urheilulajina ennen 1900-luvun ajatusta riistanhoidosta ja eri yhteiskuntaluokkien metsästysharrastuksista.
Otto ja Heta ovat kollegojansa kanssa todenneet, että: ”Suomalaiset eivät kuitenkaan ole aina olleet innokkaita sudenmetsästäjiä. Ennen 1800-luvun loppua kyläläisten kerrotaan osallistuneen pakollisiin sudenajoihin haluttomasti tai välinpitämättömästi. Tämän on tulkittu liittyneen siihen, että sutta pidettiin hallitsemattoman luonnonvoiman kaltaisena riesana, josta ei uskottu voivan päästä kokonaan eroon.”
Jakson menneisyyden jälki kertoo 1800-luvun tahtotilasta metsästää susi kadoksiin Suomesta. 1800-luvun susivihaan ja intoon sudenmetsästystä kohtaan liittyi susikannan kasvu vuosisadan loppua kohden. Hetan mukaan geenitutkimusten arvioissa on esitetty, että 1800-luvun loppupuolella susia olisi voinut olla Suomessa jopa 1400 yksilöä. Susia oli siis tuolloin Suomessa noin 1000 enemmän kuin nykyisin. Yksi syy susikannan suuruuteen 1800-luvun loppupuolella oli, että suomalaiset olivat metsästäneet hirviä kestämättömällä tavalla, mikä vähensi suden mahdollista ravintoa.
1880-luvun ilmapiiriin vaikuttivat myös lastensurmatapaukset Turun seudun pitäjissä, kun yli 20 lasta väitettiin kuolleen suden tai susien tappamina. Vaikka tuolloin myös Tampereella ja menetetyn Karjalan seudulla oli aiemmin samanlaisia tapauksia, aiheuttivat Turun seudun lastensurmat trauman suomalaisille. Kävi ilmi, että ihminen olikin saaliseläin, ja toinen petoeläin tappoi ihmislapsia. Tämä trauma vaikuttaa perintönä edelleen suomalaisten susisuhteessa.
Tämän maan petoeläimistä on susi ahneutensa ja rohkeutensa tähden wahingollisin ja lähinnä karhua myöskin suurin ja wäkewin. – – Susi on luonteeltaan pelkuri ja kawala, mutta nälän ja pakkasen ahdistamana käy se usein rohkeaksi, jopa tyhmäksikin. – – Waan jos yhteiskunta pontewasti käyttää nykyajan keinoja susien häwittämiseksi, niin ei pitäisi sen ajan olla kowin kaukana, jolloin woi ainakin tiheämmin asutuilla seuduilla lukea susiakin niiden joukkoon, jotka owat olleet ja menneet. Olkoon tämä lähimmän tulewaisuuden toimena.
Kansanvalistusseuran kalenterista vuodelta 1883
Oton mukaan kaikki historiallinen lähdemateriaali osoittaa, että eri kulttuureissa on erilaisia suhteita eläimiin, ja nämä suhteet muuttuvat ajassa. Näin ole ihmisten suhde eläimiin ei ole universaali tai puhtaan biologinen, vaan isoilta osin kulttuurinen. Heta muistuttaakin, että se kertoo meistä ihmisistä paljon, jos suhde jonkin eläimen kanssa hiertää tai suhde on haastava.
Biodiversiteettitutkimus on lähtökohtaisesti ollut lähinnä biologien tekemää ja keskittynyt lähimenneisyyteen tai tähän päivään. Oton johtama Fauna et Flora Fennica -tutkimushanke pystyi tarjoamaan lajitietoa ja havaintoja paljon kauempaa menneisyydestä kuin aikaisemmin.
On todella hyvä, että luontoa tutkitaan poikkitieteellisesti. Otto tiivistää jaksossa osuvasti, että biodiversiteetti ja sen ongelmat eivät määrity yliopiston tiedekuntarajojen mukaan.
Jakson kuunneltuasi ymmärrät, kuinka pitkäikäinen ilmiö susiviha on Suomessa ja miksi. Kuulet myös tietoa suden historiasta Suomessa, 1880-luvun lastensurmien tapauksista sekä susikannan suojelusta ja uhanalaisuudesta. Ymmärrät jakson jälkeen, mitkä asiat vaikuttavat kulttuuriseen tahtoon suojella luonnon monimuotoisuutta.
Susien jäljille Menneisyyden Jäljillä!
Lähteet:
Fauna et Flora Fennica -tutkimushankkeen nettisivut
Otto Latva, Heta Lähdesmäki, Harri Uusitalo & Noora Kallioniemi (toim.): Suomalaisten lajien historiallisen kartasto. Turun historiallinen yhdistys. Turku 2025.
European Parliament News: ”Wolves: MEPs agree to change EU protection status”. Julkaistu 8.5.2025.
Tiina Raevaara: ”Alan olla vihainen, varokaa – Jokaista kolmesta elämäntehtävästäni poljetaan nyt maahan”. Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 11.1.2026.
Turun yliopisto: ”Suden historia on usein kerrottu väärin – satoja tuhansia lehtiartikkeleita läpi käynyt tutkimus uudistaa käsitystä Suomen lajien menneisyydestä”. Julkaistu 25.3.2025.
Salon Seudun Sanomat: ”Susiviha kumpuaa menneisyydestä – tällainen on ihmisen ja suden yhteiselämän verinen historia”. Julkaistu 9.2.2025.
Salon Seudun Sanomat -uutisia susihyökkäyksistä lammastiloilla: Syyskuu 2025, marraskuu 2024, syyskuu 2023, syyskuu 2023.
Valtioneuvosto: ”Asetukset hyväksytty – suden metsästys alkaa 1.tammikuuta”. Julkaistu 30.12.2025.
Yle: ”Susia pidettiin myös lemmikkeinä 1900-luvulla – tutkimus paljastaa yllättävän määrän susihavaintoja”. Julkaistu 1.4.2025.
LOTTA VUORIO 