#147 Työlaitosten historiaa ja rikoksetta rankaistuja
Lotta Vuorio © 2026 All rights reserved
Löydät jakson myös Spotifysta ja iTunesista!
Jakson tarkoituksena on tutustua työlaitosten sekä niihin passitettujen henkilöiden historiaan. Pohdimme jaksossa, minkälaisesta maailmankuvasta sekä luokkaan liittyvistä kysymyksistä työlaitosten olemassaolo ja päämäärä itsessään kertovat. Keitä työlaitoksiin lähetettiin ja mistä syistä? Mitä työlaitoksissa tehtiin? Miten työlaitosten hoidettavat itse kokivat laitoksen arjen ja kurin? Entä minkälaisiin nykypäivän työnteon, kansalaisuuden ja yhteiskunnallisen vastuun kysymyksiin työlaitosten historia kiinnittyy? Jakson vieraina ovat historioitsija ja dosentti Katariina Parhi sekä Työväenmuseo Werstaan näyttelypäällikkö Linda Heinonen.
*Jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Työväenmuseo Werstaan kanssa. Museonäyttely Rikoksetta rangaistut on Werstaalla 30.4.–20.9.2026, minkä jälkeen näyttely siirtyy uudessa muodossa museo- ja tiedekeskus Tiimaan 9.10.2026–3.10.2027. Työväenmuseo Werstaaseen on aina ilmainen ja vapaa pääsy kaikille.*
Oli ilo osallistua huhtikuun lopulla Työväenmuseo Werstaan uuden Rikoksetta rangaistut –näyttelyn avajaisiin sekä tutustua tuohon näyttelyyn ennen tämän jakson nauhoittamista, sillä tämän jakson aihe on sama kuin tuon Wertsaan uuden näyttelyn aihe eli työlaitosten historia 1900-luvun Suomessa.
Avajaisten puheenvuoroissa kuultiin myös Aleksi Siltalaa eli Siltala kustantamon edustajaa, sillä näyttelyn avajaisten lisäksi juhlistettiin samannimisen kirjan julkaisua, ja mieleeni jäi se, miten Aleksi totesi, että Rikoksetta rangaistut –näyttely ja kirja edustavat ”uutta suomalaista ihmisoikeuksien historiaa”, jossa irtolaiset saavat oman äänen.
Tämä oli pysäyttävä ja mieleen painuva kuvaus, ja pohdinkin, miksi en itse tiennyt juuri mitään työlaitoksista tai niiden historiasta ennen tätä kevättä. Katariina kertoo myös jaksossa pohtineensa ennen työlaitosten historiaa koskevaa tutkimustaan, että miksi hän ei tiennyt työlaitosten historiasta oikeastaan mitään – tästä ajatus tutkimukselle syntyikin.
Työlaitosten unohdetusta menneisyydestä kertoo myös se, että Lindan oli museonäyttelyä rakentaessa tavallista vaikeampaa löytää työlaitosten historiaa koskevia aineistoja ja esineitä. Eli tässä vinkki kaikille, joilta löytyisi aineistoja tai esineitä työlaitosten historiaa koskien – olkaa yhteydessä Työväenmuseo Werstaaseen!
Lisäksi Työväen arkistolla on 30.4.–20.9.2026 käynnissä muistitietokeräys, josta löydät lisätietoa täältä.
Avajaisten puheenvuorossa Werstaan museojohtaja Kalle Kallio totesi, että työlaitoksissa tehty pakkotyö muodosti yhden työnteon muodon, jossa työ ei ollut varsinainen vaihdannan väline, vaan pyrkimys ennaltaehkäistä ja parantaa ”laiskuutta ja huikentelevaisuutta”.
Jakson menneisyyden jälki kuvastaa juuri tätä kuvaavaa asennetta, jossa yhteiskuntaan ja paikallisyhteisöihin sopeutumattomat nähdään henkilöinä, jotka aiheuttavat vain harmia ja jotka pitää laittaa ruotuun. Katariina toteaakin jaksossa, että työn ajateltiin kasvattavan ja ojentavan. Toivottiin, että työlaitoksissa kunnottomina pidetyistä ihmisistä tulisi kunnollisia.
Onhan itsestään selvää, että monet rikokset tehneen, moraalittoman henkilön yhteiskunnallisten velvollisuuksien laiminlyöminen tapahtuu, sanoisinko automaattisesti, ja tämän vuoksi työlaitosten kanta-asujamiston muodostavatkin juuri entiset rikolliset, joiden elämäntapa koti- ja asuinseuduillaan on siksi paheellista ja kiusallista. Juuri se seikka, että kunnanviranomaiset halukkaasti toimittavat nämä heille monessa muodossa harmia ja vaivaa aiheuttaneet henkilöt työlaitokseen mahdollisimman pitkäksi ajaksi, jona aikana he ainakin ovat poissa renttuilemasta kotiseuduillaan, vaikuttaa sen, että työlaitosaines on huonompaa kuin yleensä luullaankaan.
Uudenmaan läänin työlaitoksen johtaja Johannes Rantala kirjoituksessaan ”Työvelvollisten karkaukset”, julkaistu Huoltaja-lehdessä vuonna 1936
Suomen ensimmäinen työlaitos avattiin vuonna 1924, ja työlaitosten ajateltiin olevan taloudellisesti tuottavia työlaitoksia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä työlaitosten havaittiin olevan itse asiassa kalliita ylläpitää. Ne nähtiin moraaliselta näkökulmalta silti hyödyllisiksi, sillä niiden ajateltiin toimivan pelotteena kuntien asukkaille.
Työlaitos oli laitostyyppi muiden laitosten ja vankilan välissä. Seuraava sitaatti Ridasjärven päihdehuoltokeskuksen arkistosta löytyneestä salakirjeestä vuodelta 1947 kuvastaa eräänlaista kokemusta työlaitoksen arjesta:
”No niin kai lopetan koska noi vartian tomppelit väijyy joka paikassa ne ei varmaankaan antais haudassakaan lepoa jos vain jollain tavoin voisivat esteenä olla.”
Työlaitosten arjessa koettiin kuitenkin myös mukavia ja hyviä hetkiä. Työlaitosten historiaa voidaan lähestyä myös sitä kautta, että samaan aikaan, kun on jonkun vapautta on rajoitettu, niin on saatettu tehdä lapsensuojelullisia toimenpiteitä, rauhoitettu perhe-elämää ja suojeltu esimerkiksi pahoinpideltyä puolisoa. Perheen jäsenet olivatkin usein mukana passituspäätöksissä.
Jakson kuunneltuasi opit, mitä tarkoittaa työlaitos ja minkälainen työlaitoksien historia on Suomessa. Pääset myös pohtimaan, millä tavoilla työlaitosten historia kiinnittyy nykypäivän keskusteluihin sosiaalihuollosta sekä moraaliin, arvoihin ja luokkaan liittyvistä teemoista.
Työlaitoksien ovista sisään Menneisyyden Jäljille!
Lähteet:
Työväenmuseo Werstaan nettisivut
Työväen arkiston muistitietokeräys työlaitosten historiaa koskien
Katariina Parhi & Vesa Ranta: Rikoksetta rangaistut – Sopeutumattomat Suomen työlaitoksissa. Siltala. Helsinki 2026.
Työväenmuseo Werstas: Rikoksetta rangaistut kuvaa työlaitosten vähän tunnettua historiaa. Tiedote julkaistu 29.4.2026.
LOTTA VUORIO 