#137 Väsymystä, hermovoimattomuutta ja modernia elämää

18.11.202517.11.2025 julkaissut Lotta In History, Menneisyyden Jäljillä, PodcastEpisode, Yhteistyö Jätä kommentti

Tässä jaksossa keskustelemme väsymyksen historiasta sen monissa eri muodoissaan 1880-luvulta nykypäivään. Väsymistä voi kuvata hermovoimattomuutena, aivosumuna, uupumuksena, sairautena, ehkä työkulttuurin sivutuotteena, jopa yhteiskunnallisena ilmiönä. Kysymme, mistä lopulta puhumme, kun puhumme väsymyksestä, ja onko väsymys fyysistä, henkistä vai molempia. Millä tavoin lääketieteen kehittyminen on vaikuttanut siihen, miten väsymys koetaan ja miten sitä kuvaillaan? Mitkä yhteiskunnalliset ilmiöt ja kehitykset ovat vaikuttaneet ihmisten jaksamiseen? Mitä ratkaisuja väsymykseen on tarjottu eri aikoina? Jakson vieraana on Helsingin yliopiston yliopistotutkija Mona Mannevuo, joka on syventynyt erilaisten väsymyksien historiaan 1800-luvun lopulta nykypäivään.

*Jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Gaudeamuksen kanssa.*

Koska viimeksi olet tuntenut itsesi väsyneeksi? Oletko kenties kokenut burn-outin tai ollut muuten uupunut? Voin kertoa lohdullisen uutisen siitä, että jos olet kokenut väsymystä – yhdenlaista tai toisenlaista – elämäsi aikana, et ole ainut. Et ole ainut väsynyt nykypäivässä etkä myöskään menneisyydessä, jossa väsymyksiä on ollut monenlaisia.

Mona toteaakin jaksossa, että ihmiset ovat jossain määrin aika samantyyppisiä, koska ihmiset ovat kokeneet kaikkina vuosikymmeninä, joita hän on tutkinut, väsymystä. Näin ollen ainakin 1880-luvulta alkaen ihmiset ovat kokeneet, että nyt mennään aivan liian kovaa, tahti on aivan liian hirveä, kukaan ei jaksa tehdä näin paljon töitä, teknologia on aivan liian monimutkaista. Tämä toistuva tarina on itsessään kiinnostava, mutta kertoo myös modernisaatiosta ja meidän ihmisten luomasta yhteiskunnasta, jossa elämme.

Samaan aikaan on kiinnostavaa, että Monan mukaan niin ikään eri vuosikymmeninä on todettu, että ennen kyllä ihmiset kestivät väsymystä paremmin. Lopulta tätä kaikkea on mahdotonta mitata, sillä ei ole olemassa tapaa mitata tai verrata väsymyksen tasoja ja tuntemuksia objektiivisesti, koska kyse on lopulta jokaisen omasta kokemuksesta. Vaikka kyseessä olisi yksilön oma kokemus väsymyksestä, on kyse samaan aikaan ympäröivästä yhteiskunnasta, joka altistaa monella tapaa väsymykselle.

Jakson menneisyyden jäljiksi valikoitui kaksi sitaattia, joiden välillä on kulunut noin 100 vuotta. Itseäni huvitti, että vuonna 1922 julkaistu Lauri Taipaleen kirjoitus liikarasituksesta kuvastaa varmasti todella monien elämää yhä nykypäivänä. Moderni, kenties keskiluokkainen elämä tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia ja tekemistä, että pelkkä valinnanvaikeus siitä, mitä voisi ja mitä pitäisi olla tekemässä on usein uuvuttavaa. Eeva Kolu toteaakin jakson toisessa menneisyyden jäljessä, miten koko elämä on uuvuttavaa.

Mona kertoo jaksossa, miten 1800-luvun lopulla neurastenian yhdeksi syyksi nimettiin kello ja aikataulut. Ei pelkästään siksi, että tehtaissa oli kellot ja ihmisillä on kiire, vaan että moderni ihminen ymmärsi sen, että samanaikaisesti tapahtuu paljon asioita. Näin ollen moderni ihminen tiedostaa, että hän menettää jotakin ollessaan jossain toisessa paikassa. Elämästä on tullut monella tapaa erilaisten vaihtoehtokustannusten laskemointia ajankäytön suhteen.

Ihmisten liikarasittuneisuus on nykyajan tavallisimpia ilmiöitä. (…) Kerätään kaikenlaatuisia sivutoimia ja lisäharrastuksia, jotka kylläkin mahdollisesti ovat hyvinkin mielenkiintoisia ja opettavia, mutta joiden harrasteleminen liikarasittuneelle on puhdasta myrkkyä.

Lauri Taipale kirjoituksessaan otsikolla Liikarasituksesta, Terveydenhoitolehdessä vuonna 1922

Mutta 2020-luvulla ainoastaan työ ei ole uuvuttavaa, koko elämä on uuvuttavaa.

Eeva Kolu teoksessaan Korkeintaan vähän väsynyt vuonna 2020

Kun tähän kaikkeen lisää vielä se, että kapitalistisessa maailmassa odotusarvo on se, että jokaisen tulee pyrkiä kohti parempaa ja enempää, ei ole ihme, että ihminen väsyy. Mona kuvaakin hienosti, että tämän kaiken keskellä ihmisen pitäisi pyrkiä tasapainoon ja sopeutumaan täysin ylivirikkeelliseen yhteiskuntaan ikään kuin he eivät eläisi siellä ollenkaan.

Näin ollen väsymyksen historiaa voi myös kuvata sopeutumisen ja tasapainon etsimisen historiana maailmassa, joka ei ole ollenkaan tasapainoinen.

Mona on kirjoittanut syksyllä 2025 julkaistussa teoksessaan Väsymyksen aika seuraavasti: ”On kenties lohdullista havaita, ettei ole yksin: väsymyksen historia on täynnä voimattomia, loppuun palaneita ja väärin väsyviä ihmisiä. Modernin ihmisen taistelu väsymystä vastaan näyttää sekin olevan ikuista.”

Jakson kuunneltuasi ymmärrät, miten vaikeaa kokonaisvaltaista väsymystä on mitata ja arvioida, ja miten kauan väsymyksen syitä on yritetty ymmärtää. Hahmotat myös, millä tavoin väsymys ja moderni aika kaupungistumisen, teollistumisen ja digitalisaation kannalta liittyvät toisiinsa.

Väsymyksen ääreen Menneisyyden Jäljille!

Lähteet:

Mona Mannevuo: Väsymyksen aika – Hermovoimattomuudesta aivosumuun. Gaudeamus 2025.

Mona Mannevuo: Ihmiskone töissä – Sotienjälkeinen Suomi tehokkuutta tavoittelemassa. Gaudeamus 2020.