#121 Naisvankeja, kehruuhuoneita ja yhteiskunnan kontrollia
Lotta Vuorio © 2025 All rights reserved
Löydät jakson myös Spotifysta ja iTunesista!
Jaksossa tutustumme 1800-luvun kehruuhuoneiden, naisvankiloiden ja naivankien historiaan. Pohdimme jaksossa, keitä naisvangit 1800-luvun Suomessa tyypillisesti olivat ja minkälaista oli arki naisvankiloissa. Mietimme myös, miten naisvankilat ja kehruuhuoneet erosivat toisistaan, sekä minkälaiset rikokset näihin laitoksiin veivät. Itseäni kiinnostaa myös pohdinta siitä, että onko erinäiset 1800-luvun laitokset, kuten köyhäintalot, kehruuhuoneet ja naisvankilat, pakollinen toimi yhteiskuntarauhan puolesta vai merkki kehittyvästä hyvinvointivaltiosta. Jakson vieraana on akatemiatutkija Johanna Annola Tampereen yliopistolta, joka tutkii naisvankiloiden historiaa Kuri, kokemus ja kerrokset -tutkimushankkeessaan.
Minkälaista oli elää siveellisyysnormeista poikenneen naisen elämää? Ihastuin tähän ilmaisuun ”siveellisyysnormeista poikenneista naisista”, jonka bongasin tämän jakson vieraan kirjoittamasta artikkelista. Lähtökohtaisesti on helpompaa tutkia siveellisyysnormien mukaisesti eläneiden ihmisten historiaa, sillä nämä ihmiset olivat yleensä suhteellisen varakkaita, hyväosaisia, todennäköisemmin kirjoitustaitoisia ja edustivat tyypillisesti parempia yhteiskuntasäätyjä- tai luokkia.
Olemme tässä podcastissa tutustuneet aiemmin köyhäintaloissa asuneisiin naisiin jaksossa #71 sekä seksityöläisinä työskennelleisiin naisiin jaksossa #46, ja tänään tutustumme jälleen eräänlaisen siveellisyysnormeista poikenneiden naisten ryhmään – nimittäin naisvankeihin.
Tuon jakson #71 vieraana oli niin ikään Johanna, joka tässä jaksossa kertookin, miten eteni köyhäintalojen historian tutkimuksesta naisvankiloiden tutkimukseen.
Johanna kirjoittaa vuonna 2021 julkaistussa artikkelissaan seuraavasti: ”Vaikuttaa siltä, että naisvangit suhtautuivat tekemisiinsä valintoihin yhtä ankarasti kuin poliisi, vankeinhoito, köyhäinhoito ja terveysviranomaiset. Viranomaisten toimia ohjasi ajatus siitä, että ”langenneiden” siveellinen rappio oli itse aiheutettua, ja että tämän vuoksi naiset ansaitsivat heihin kohdistetut rankaisu- ja kurinpitotoimet.”
Myös menneisyyden jäljessä on havaittavissa samaa henkeä. Kirjeessään rouva Mäkiselle tutkintavankeudessa istuva Erika-niminen naisvanki ei ollut huolissaan itsestään, vaan tyttärestään, jonka tulevaisuudesta hän pyrki pitämään huolta.
Herran nimessä pyydän jos rouva Mäginen olis niin hyvä ja ottas minun pienen Tyttöni hoitonsa alle, joka jää orvoks äitistään kun Lintu oksalle, joka on ijältänsä ensi talvena täytä helmi kuussa 4 vuotta nimi hänen on Elssa Mariia. Ei minulla ole yhtän surku itseiän vaikka minulle on tuomittu 4 vuotta ia 8 kukautta hämeseen mutta Tuo viaton Laps ionka Jumala onkin luonut ja sallinukkin syntyä mailman… Pydän nöyrimmäs vielä jos te otatte minun Elssani niin olkainiin hyvä ja vastakkai kohta tällä viikolla jos Sitten otatte tahi ette Sillä se kennen Luona se nyt on niin se tuo sen minun nähdakseni es pyhänä niin että minä Saisin Sanoa Sitten hänelle mihin hän Sen vie.
Erika-niminen vanki tutkintavankeudessa 1890-luvulla
Jakson lopussa kävimme mielenkiintoisen pohdinnan siitä, miten nykypäivän ja menneisyyden naisvankiloiden elämä erosi toisisistaan sekä missä määrin löytyi yhtäläisyyksiä. Samaa kysymystä Johanna on pohtinut myös omassa tutkimusblogissaan luettuaan toimittaja ja tietokirjailija Sonja Saarikosken Naisvangit-kirjan (2023).
Vaikka 1800-luvun ja 2000-luvun kokemukset luonnollisesti myös eroavat toisistaan, löysi Johanna paljon samankaltaisia kokemuksia luettuaan historiallista tutkimusaineistoa. Menneisyyden naisvankiloissa käyttäydyttiin huonosti kirkossa, tehtiin omavaltaisia ratkaisuja vaatteiden suhteen ja sekaannuttiin toisten vankien välisiin selvittelyihin – aivan kuten nykypäivänäkin.
Tähän liittyen Johanna nostaa esiin tärkeän pohdinnan yhteiskunnan kontrollista sekä vapauden riistosta, jota olo vankilassa väistämättä on. Hän toteaa, että kun vapautta ja itsemääräämisoikeutta rajoitetaan, on vain luonnollista, että se tuottaa itsenäisyyden ja autonomian osoituksia tavalla tai toisella. Esimerkiksi pelkästään leivän salakuljettaminen ruokalasta omaan vankiselliin joko omaan käyttöön tai vaikkapa vaihdannan välineeksi on osoitus siitä, että vanki haluaa tai menneisyydessä halusi määrätä itse edes jostain asiasta.
Jakson kuunneltuasi opit, minkälaista oli arki 1800-luvun naisvankiloissa ja kehruuhuoneissa. Kuulet, minkälaisia huolia vangeilla laitoksiin jouduttua oli sekä minkälaista hoivaa ja apua he toisaalta laitoksissa saivat. Pääset myös pohtimaan, voidaanko 1800-luvun naisvankiloita sekä muita laitoksia, kuten köyhäintaloja ja turvakoteja, pitää osoituksena modernin hyvinvointivaltion ensiaskeleista.
Kuria ja kehruutöitä Menneisyyden Jäljillä!
Lähteet:
Johanna Annolan Vankilahistoriaa -blogi
Johanna Annola: ”Naisvankien kirjeet 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa”. Väki voimakas, Nro 34, sivut 23–53. 2021.
Helen Johnston: ”Imprisoned mothers in Victorian England, 1853–1900: Motherhood, identity and the convict prison”. Criminology & Criminal Justice, 19 (2), sivut 215-231. 2019.
LOTTA VUORIO 